Jousikvartettojen voimaa!

Turun filharmonisen orkesterin jousikvartetti on perustettu syksyllä 2004 orkesterin kamarimusiikkisarjan konserttia varten. Siitä lähtien TFO:n jousikvartetti on konsertoinut säännöllisesti lähinnä Turun seudulla keskeisenä ohjelmistonaan mm. Schubertin ja Shostakovichin tuotantoa. Yhtye on myös esittänyt Tauno Marttisen jousikvartetot sekä tehnyt niistä nauhoitteet Suomen Yleisradion käyttöön.

Kerim Gribajcevic on opiskellut viulunsoittoa mm. Wienin musiikkikorkeakoulussa, Pietarin konservatoriossa (diplomitutkinto) sekä Sibelius-Akatemiassa professori Tuomas Haapasen johdolla. Gribajcevic on työskennellyt useissa orkestereissa, kuten Lontoon filharmonisessa orkesterissa, Belgian flaamilaisessa sinfoniaorkesterissa, Lahti Sinfoniassa sekä viimeiset kymmenen vuotta Turun filharmonisessa orkesterissa.

Marjaana Holva on suorittanut Musiikin maisterin tutkinnon Sibelius-Akatemiassa Helsingissä. Lisäksi hän on opiskellut viulunsoittoa ja kamarimusiikkia Edsbergin Musiikki-instituutissa Tukholmassa sekä Sydneyn konservatoriossa.
Holva on työskennellyt Suomen Kansallisoopperan orkesterissa, Jyväskylä Sinfoniassa sekä Turun Filharmonisessa orkesterissa. Hän on esiintynyt kamarimuusikkona laajalti koti-ja ulkomailla (mm. Kuhmon Kamarimusiikki, Helsingin Juhlaviikot, Crusell-viikko, Turun Musiikkijuhlat, Schleswig-Holstein Music Festival, ECHOn Rising Star Series). Hän on myös soittanut Jyväskylä Sinfonian ja Turun Filharmonisen orkesterin solistina.

Jouni Rissanen on opiskellut alttoviulunsoittoa Helsingin Konservatoriossa. Nykyisin Rissanen toimii orkesterityönsä ohella alttoviulunsoiton opettajana sekä johtaa kamariorkestereita Turun seudun musiikkioppilaitoksissa. Lisäksi hän on mm. tangoyhtye Bandolan jäsen.

Pekka Laamanen on suorittanut sellonsoiton opintonsa Helsingin Konservatoriossa. Laamanen on  toiminut Turun filharmonisen orkesterin lisäksi mm. Oulu Sinfonian ja Kymi Sinfoniettan sellistinä.

Franz Schubert: Jousikvartetto no 14 d-molli D 810 (1824)

Franz Schubert (1797­-1828) on jäänyt musiikinhistorian kirjoihin ennenkaikkea lied-musiikin isänä, joka antoi yksinlauluille itsenäisen aseman vapauttamalla ne kokonaan oopperasta. Yli 600 laulun lisäksi Schubert sävelsi muunmuassa 9 sinfoniaa ja 35 kamarimusiikkiteosta, joissa kaikissa on kuultavissa Schubertin lyyrisen ilmaisun lahjat.

Jo nuoruudessaan Schubert sävelsi jousikvartettoja soitettavaksi perheensä ja ystäviensä kanssa. Kaiken kaikkiaan kvartettoja syntyi 15, vaikkakin vain viimeisten vuosien kvartetot ovat nousseet hänen suurten teostensa joukkoon: nro 13 a-molli (1824), no 14 d-molli (1824) ja no 15 G-duuri (1826). Näiden teosten kohdalla ei voida puhua harrastuskäyttöön sävelletystä materiaalista, vaan kyseessä on niin tekniikaltaan, tyyliltään kuin tunnelmaltaankin äärimmäisen vaativat teokset.

Jousikvarteton no 14 d-molli  ensimmäinen osa Allegro avautuu traagisena ja kasvavan pahaenteisen kiihkon vallassa. Taistelunhalua uhkuva avausosa johdattaa traagisen tunteikkaan toisen osan Andante con moto teemaan, joka on peräisin kvarteton lisänimeäkin kantavasta laulusta "Tyttö ja kuolema". Osan alku on kuin ote koraalikirjasta, jota Schubert alkaa varioimaan kekseliäästi muistuttaen välillä barokkisäveltäjää palaten taas mitä romanttisimman sävelkielen pariin. Schubertin ehtymätöntä variointivarastoa pääsee ihmettelemään myös teoksen päättävissä osissa Scherzo ja Presto, jotka molemmat edustavat Schubertille tyypillistä sävelkieltä nopeilla tunnelmanvaihdoillaan. Viimeisessä osassa voi kuulla lyhyen lainauksen Schubertin tunnetusta yksinlaulusta Erlkönig.

Kokonaisuudessaan kvartettoa hallitsee kuoleman tunnelma, joka luo teokselle draamallisen kulun. Synkkyys lienee peräisin säveltäjän lyhyttä elämää varjostaneesta sairastelusta, jonka johdosta Schubert jäi yksinäiseksi painiskelemaan elämän ja kuoleman ongelmien kanssa. Teos otettiin Schubertin ystäväpiirissä vastaan ihailulla ja sitä soitettiin paljon heidän keskuudessaan, mutta kustantajat julkaisivat kvarteton vasta Schubertin kuoleman jälkeen.

Dmitri Shostakovich: Jousikvartetot nro 4 D-duuri op. 83 (1949) & nro 7 fis-molli op. 108 (1960)

Pietarissa syntynyt Dmitri Shostakovich (1906-1975) nousi maailmanmaineeseen 19-vuotiaana säveltämällään ensimmäisellä sinfoniallaan. Neuvostovallan alaisuudessa monen muun taiteilijan tavoin myös Shostakovich joutui vuonna 1936 poliittisen hallinnon vainoamaksi, sillä hänen tuotantoaan pidettiin sivistymättömänä. Shostakovich pakotettiin anteeksipyytämään sosialistisesta realismista poikkeavia sävellyksiään ja säveltämään optimistisemmin. Shostakovichin kunnostauduttua valtiovallan tahtoon hän nousi maansa johtavaksi säveltäjäksi saaden Pianokvintetollaan Stalin-palkinnon vuonna 1941.

Toisen maailmansodan päätyttyä leimahti jälleen, kun Stalin aloitti taistelunsa lännen kumartelua vastaan. Erityisen suutuksissaan hän oli Shostakovichille hänen lännessä saavuttamastaan maineesta sekä siitä, ettei Shostakovich ollut suostunut säveltämään Stalinille sodan päättymisen kunniaksi Stalinin nerokkutta ylistävää sinfoniaa. Seuraukset olivat kovat; Shostakovich erotettiin professorin viroistaan Moskovan ja Pietarin konservatorioista ja hänen teostensa esittäminen kiellettiin. Stalin kuitenkin tiesi Shostakovichin arvon, ja lähetti tämän vuonna 1949 New Yorkiin taiteilijajäseneksi maailmanrauhaa käsittelevään konferenssiin. Samalla matkalla Shostakovich kuuli itä-eurooppalaisesta kansanmusiikista vaikutteita saaneen Bartókin 6. jousikvarteton, joka lienee ollut inspiroimassa Shostakovichia hänen seuravaassa jousikvartetossaan nro 4 D-duuri op. 83 (1949).

Jousikvarteton avausosan Allegretto alkua on kuvattu osuvasti valittavien säkkipillien lauluksi. Tämä murheellinen sointi, joka kasvaa dissonoivaksi kaaokseksi, ei Shostakovichin elämäntilanteen huomioonottaen yllätä. Sitä paitsi, säveltäjä ei voinut kvartettoa säveltäessään olla edes varma, tultaisiinko sitä koskaan esittämään julkisesti. Toinen osa Andantino keinahtelee valssinomaisesti  säestäen viulun kaihoisaa melodiaa. Kolmatta osaa Allegretto hallitsee kiivaana tikittävä ikiliikkuja -teema, josta siirrytään tauotta juutalaisvaikutteiseen neljänteen osaan (Allegretto), jolla Shostakovich on pyrkinyt esittämään myötätuntoaan juutalaisvainoille. Jousikvartetto kantaesitettiin Moskovassa joulukuussa 1953, yhdeksän kuukautta Stalinin kuoleman jälkeen.

Jousikvartetto nro 7 fis-molli op. 108 (1960) on omistettu Shostakovichin ensimmäiselle vaimolle Ninalle, joka kuoli äkillisesti syöpään vuonna 1954. Shostakovich valitsi epäilemättä vaimonsa traagista kohtaloa ajatellen teoksen sävellajiksi juuri fis-mollin, joka kuvastaa tuskaa ja kärsimystä. Shostakovich, jota elämän myrskyt olivat jo koetelleet kovin ottein, on lähestynyt tätä kompaktia kvartettoa paikoin hyvin minimalistisellakin sävelkielellä. Soitinten väliset vuoropuhelut, toistuvat rytmit ja yllätykselliset efektit luovat teokselle draamallista kaarta. Tämän lyhyehkön kvarteton osat kuullaankin katkeamattomana kokonaisuutena.